Sapa

Pikaista paivitysta tahan valiin. Hanoi jai vihdoinkin taakse. Kiva kaupunkin; vahan niin kuin upgradattu Phnomphen. Siistitympi ja nykyaikaisempi, mutta ei tosin paljoa. Kadut ovat ahtaita ja risteyksia on joka puoella. Tama tarkoittaa sita, etta kadut ovat kokoajan ruuhkautuneet joka suuntaan kimpoilevista skootteripaista, busseista ja rikastuneiden kommariporvareiden citymaastureista, eli ahdasta, saasteista ja meluisaa on. Kaikkein arsyttavinta (ainakin minulle) on se jatkuva tootit pohjassa ajaminen. Ei ole oikeasti kahta sekuntiakaan, etta et kuulisi jonkun ilmoittavan olemassa olostaan. Torvella siis ilmoitetaan, etta tulossa ollaan, nyt varmistan, etta huomaat minut. Tama on se tarkein juttu tietenkin. Sitten on perus lankkari meininki, etta mita vttua sina siina viela teet valot ovat jo melkein vaihtuneet LIIKKEELLE! Hyva tapa on myos ohittaa risteys (mahdollisista valoista huolimatta) torvipohjassa ja tyyliin silmat kiinni.

Tasta kaaoksesta huolimatta katujen ylitys kavellen on oikeastaan helppoa,. kunhan vain ymmartaa mitten homma toimii. Liikenteeseen tottumaton turisti yrittaa ehka 10 kertaa aloittaa tien ylityksen, mutta huomaa sen joka kerta liki mahdottomaksi skootteripaiden kilparallin takia. Toisaalta ehka juuri taman liikenteessa vallitsevan kaaoksen takia kaikki kuskit (auto, bussi ja skootteri) ovat erittain hereilla ymparistostaan (silta se ainakin vaikuttaa). Ratkaisu tien ylitykseen on vain ottaa se askel, toinen ja kolmaskin. Lopulta huomaat tieta ylittaessasi olevasi osa liikennetta. Kaikki nayttavat ajan sinua pain, mutta huomaatkin liikenteen soljuvan ohitsesi sita mukaa kuin etenet. Ensin katse tiukasti vasemmalle liikenteeseen pain ja heti tien keskiviinan ylityksen jalkeen vastaavasti oikeaan ja hups perilla ollaan. Tama toimii siis suojatien kanssa ja ilman. Taalla isoimalla on eniten oikeutta liikenteessa. Mieleen on jaanyt Madventuresin jakso, missa Rikun ylittaa tieta Saigonissa. Saigonissa on tanapaivana varmaan 3 miljoonaa mopoa…

Itselleni Hanoi oli taas aika stressaava kokemus. Tokana aamuna olin viela tosi ekstaattisissa fiiliksissa Kiinasta ulospaasyn johdosta. Tama ihana tunne oli iltaan mennessa vaihtunut aivan painvastaiseksi. Juuri naiden toottailyjen takia. Niita ei paase karkuun minnekkaan, ei siis edes kahdeksi sekunniksi(oikeasti), muuta kuin sisatiloihin. Sita yrittaa ja yrittaa totutella itseaan olemaan valittamatta noista torvista, mutta tama harjoitus pirstaloituu viimeistaan siina vaiheessa kun se jattilaishirviobussi on hiipinyt huomaamatta taaksesi siina ahtaassa kujassa ja juuri enen puskurin toytaisya paastaa ilmoille paineistetulla ilmalla boostatun 200desibelisen varoitushuutonsa. Tallaisen kohtaamisen jalkeen, viimein kun uskallat paastaa irti valopylvaasta tai vihannesmyyjasta, kasvoillasi on yleensa vain pelokas ilme, huomaat palyilevasi paniikissa ymparillesi ja jatkaessa matkaasi esitat kysymysta ‘miksi sen taas piti tehda noin? Yha uudestaan ja uudestaan. Tiedat ehka vastauksen, mutta et vain voi ymmartaa sita. ‘Miksi sen taas piti tehda noin?’

Vietin siis Hanoissa aikaa maanantaista perjantaihin. Hommasin Laosin visan ja jatin Vietnamin visan vetamaan. Viikonlopuksi lahdin pakoon Vietnamin ehka tunnetuimmalle nahtavyydelle Halongbaylle. Halongbay on samanlainen alue kuin Krabi Thaimaassa tai Guilin ja Yanshuo Kiinassa. Halongbay eroaa vain siina, etta kaikki nama isot limestone kalliot nousevat meresta, muodostaen sokkeloisen ja mita mielikuvituksellisemman rannikon. Tiesin paikan olevan erittain turistiorientoitunut, mutta en ollut ihan valmistautunutt sellaiseen mita tulisin kohtaamaan. Koko toiminta on erittain jarjestettya. Ryhmaturistit, niinkuin kaikki muutkin, luovuttavan tietonsa satamassa ja nousevat aluksiinsa. Ryhmaturistit aloittavat matkansa kohti ensimmaista nahtavyytta, joka yleensa on iso ja kaunis luola aika nopeasti matkan alettua. Paivittain n.100 alusta jokaisessa n. 20 ihmista ajaa kilpaa ekalle stopille.

Perille paastyasi ruuhka on aika mielenkiintoinen. Sitten vain oppaan perassa luolaan ja kuuntelemaan kun han esittelee sinulle kaikki mielenkiintoiset hahmot mitka han rajattomassa mielikuvituksessaan on loytanyt luolasta. ‘Tassa on naurava Buddha, tassa on alaston kaunis nainen pesulla, tassa uskomaton tahtitaivas ja tassa peuraemo on juuri synnyttanyt vasansa ja on syomassa irronnutta istukkaansa’. Kiinassa tama mielikuvitusleikki tosin oli vielakin vaikuttavampaa. Luola on kuitenkin iso ja vaikuttava ja sisalle asennetut varivalotkin sopivat sinne ihan mukavasti. Luolan jalkeen vuorossa oli merikanootteilua. Tama oli ihan mukavaa, sai ottaa hieman etaisyytta muihin ja tutkia rauhassa kallioiden muotoja ja luolia. Jouduimmepa Jhonin(jenkki joka oli juuri lopettanut 3 vuoden opetusurakkansa Japanissa) kanssa auttamaan erasta pariskuntaa ketka kiepauttivat kanoottinsa ympari. Syvyydessa missa jalat eivat yleta pohjaan kanootin kaantaminen ja tyhjentaminen osoittautui suht vaikeaksi tehtavaksi. Kanootteilun jalkeen veneet erkanesivat hieman toisistaan, mehypattiin uimaan ja miehisto alkoi valmistaa illallista. Uiminen ja hyppiminen oli ihan mukavaa, tosin tatakin hieman hairitsi alkava meduusakausi. Nuo oliot nayttivat nousevan veden pimeista syvyyksista kuin pienet, polttavat paholaiset. Joku joutui aina pitamaan vahtimaan kun muut hyppivat veneesta. Ja arvatkaapas kuka sai olla se onnekas joka joutui poltetuksi. No MINA! What’s out jellyfish! Oh where? Ja sitten se osuikin. Vielakin on kadessa jaljet tuosta kohtaamisesta. Meinasi matkassa olla yksi naurava vietnamilais pikkupoika vahemman kun paasin takas veneeseen. Tunne oli kuin oli saanut sahkoiskun ja sitten alkoi nokkosmainen polttelu, hieman kovempi tosin.

Myohemmin suihkussa paasin antamaan itselleni ensiapua eli virtsaamaan paalleni tai siis kadelleni (ei siis lahtenyt tuo virtsaamishomma lapasista. Jos uhrina olisi ollu joku muu, niin sit ois varmaan vahinkoja voinutkin sattua tyyliin ‘oho sori Hese ei taa aina ole niin hallittavissa’) no urea oikeasti auttoi ja viela parempaa oli ollut etikka. Myrkky levisi kuitenkin koko elimistooni ja tunsin polltelua tarykalvoista alaselkaan saakka ja sita kesti ainakin 20 tuntia. Seuraava paiva alkoi veneen vaihdolla ja suuntana oli Cat Ba saari. Suht iso saari joka on luokiteltu kokonaan kansallispuistoksi. Saarella elaa n. 100 yksilon langus yhteiso (menikohan oikein. Kyseessa on pieni apinaelain). Laji on saarella erittain uhanalainen, syyna metsastys kiinalaisille ja vietnamilaisille (yllatys yllatys) joksikin laakkeksi.

Tassa vaiheessa suurin osa turistilaumoista oli jo jaanyt pois, silla moni tulee alueelle vain yhdeksi yoksi. Cat Ban jalkeen ei mitaan ihmeellista enaan tapahtunutkaan. Hieman Uintia ja sitten Cat Ba towniin viettamaan vikaa iltaa enen Hanoihin paluuta.

Sauranani minullla oli, uskokaa tai alkaa, yhteensa 8 opettajaa. 4 Ranskasta, 2 Kanadasta, 1 Briteista ja yksi Jenkeista. Matkustaessa kylla kokee uskomattomia asioita. Hauskaa oli ja jengi oli relana. Polteltiin Sishaa ja juotiin olutta. Oli ihan mukava reissu.

Tosin suosittelisin Halongbaylle tuleville (jos vain viitsitte) oman veneen vuokraamista ja jos mahdollista niin erillaisen reissun suunnittelua. Itse olisin kaivannut vain lipumista kallioiden valissa ja omia melomis retkia. Reissut on siis niin liukuhihnakamaa etta, ette vaikea uskoa. Laivoihin et saa tuoda muita omia juotavia kuin vetta tai mehua. Jos tuot omaa alkoholia, niin joudut maksamaan niista veron miehistolle. Minulle ei annettu edes kuumaa vetta, jotta oisin voinut tehda omat kahvit. 1,5 vetta maksaa veneessa 25000 dongia, turismi stopeilla sinulta pyydetaan vedesta samaa hintaa kuin veneessa. Kylalailista tosin voit saada vened 10000-20000 dongiin. Kaupassa vesi maksaa hieman alle 10000. Tipit jai minun osalta antamatta ja en turhia tuhlaillutkaan. Sen varran jai kaytetty maku suuhun.

Muut matkalaiset jalleen pelastivat kokomuksen. Hyvia tyyppeja ja kun matkaajia yhdistaa samat olosuhteet, niin ei hirveasti tarvitse yrittaa tutustumista tehda. Kaikki ovat kokoneet jokseenkin samoja asioita ja sitten verrataan kokemuksia ja kommelluksia. Mukavaa on myos kuulla niin eri lahtokohdista tulevien ihmisten tarinoita, siita miksi ovat siella missa nyt ovat ja kuinka kauan meinaavat matkaansa jatkaa.

Takaisin Hanoissa. Paiva bostaamista ja sitten hakemaan immigrationista passi pois ja Thaimaan suurlehtystoon. Tavoitteenani oli poistua Hanoista viimeistaa perjantaina. (Halongbaysta siis palasin maanantiana). Thaimaan lahetystossa virkailia ei kuitenkaan suostunut myontamaan minulle 2 kuukauden double entryyn oikeuttavaan viisumia. Taas olisi pitanyt esitella menoja ja paluita ja taas menoja. Laosin passi ja lento Kuolalumpuriin ei riittanyt ja vaikka kuinka koitin selitella niin ei natsannut. Pyysin lopulta paperit takaisin ja jain miettimaan seuraavaa siirtoa. Anni siis tulisi syyskuun alussa ja aiti lokakuunalussa. Minun siis pitaisi tehda yksi maastapoistuminen enen aidin saapumista. Tama toisi turhaa kikkailua ja mutkia reissusuunnitelmiin. Paatin siis ottaa jalatalle ja katsoa mita tapahtuisi. Matkalla hotellille ohitin Vietnam Airlinen toimiston ja paatin Mongoliasta totuttuun tapaan menna pummaamaan ilmaisia lento bookkauksia. Eli rouva siis kirjoittaa minulle lenolipun mita ei lunasteta eika varata, vain lennon numerot ja matkustajan tiedot. No ekassa paikassa herra heti ymmarsi mita halusin. Kysyi asiaa pomoltaan joka ilmoitti, etta 5$ bookkaus. Yhteensa siis 10$. Tama oli mielestani hieman liikaa, oisin sen femman voinut hyvin bookkauksista maksaakin. Siina taas hetken palyilin ja paatin taas jatkaa matkaa. Tarkein oli kuitenkin tullut selville, eli se, etta sama homma toimii taallakin. Seuraavan toimiston kohdalla tarkistin, etta virkailijoina ei olisi miehia, ainakaan heteromiehia. Homppeleihin varmasti toimisi samat charmit kuin naisiinkin. No naisiahan siella vaan oli. Sisaan siis ja keimailemaan. Sieltahan ne ticekit sitten irtosikin, ilmatteeksi ja viela korjailutkin hoidettiin. Homma hoidettu. En tosin halunnut enaan menna saman virkailija luokse konsulaattiin. Pelkasin hanen alkavan esittamaan liikaa kysymyksia, joten paatin jattaa Thaimaan viisumin anomisen sitten Laosiin. Pidetaan peukut pystyssa, etta sielta sitten natsaa.

Nyt minulle jai viela aikaa check outtaa itseni hotellista ja hankkia viela junalippu Sapaan samalle paivalle. Hey tamahan sujuu oikein mallikkaasti. Illalla 8.35 junani starttaisi kohti viileaa pohjoista.

Tanne Sapaan ollaan siis saavuttu ja tokaa paivaa taalla vietan. Hotla on mukava 4.5$. Mukavan viileata on ja kaunista. Sapa:sta lahtee vuoristo pikkuhiljaa nousemaan tuonne Kiinan suunnille Yannanin provinsiin, missa mekin Trevin ja Willin kanssa vietimme ikimuistoisia hetkia. Ei taalla nyt niin vuoristoista ole, mutta Vietnamin Alpeikisi kuitenkin kutsuvat. Taalla on helppo suorittaa omaa pienta trekkailiua ja mopoilua. Matka tenne sujui helposti. Juna-asema on Lao Caissa ja se on paateasema siella olimme n. 5.30 aamulla. Heti aseman ulkopuolella sinua taas revitaan joka suuntaan kun kuskit haluavat sinut omiin minibuseihinsa. En tieda paljonko matkasta tulisi turistifirman tai hotellin bussilla maksaa. Minulle eras tarjosi matkaa 5$ ja kun tarjosin 0.5$ han jatti minut rauhaan. Juna asemalta saat ostettua lipun 30 000 dongin eli noin 1.5$ hintaan. Jatin ruuhkan taakseni ja loysin hieman rauhallisemman paikan mista imea sisaani aseman tapahtumia. Juna aseman parkkipaikalla oli siis lukuisia busseja ja varmasti suurin osa menisi Sapaan pitkin paivaa. Minulla ei olisi mitaan ongelmaa paasta sinne. Nyt vain oikean kyydin loytaminen ja matkaan. Hetken tuumailtuani ja tarkistettuani oikean bussiaseman sijain kirjani kartasta nakkasin reput selkaani ja lahdin lompsimaan muutaman sadan metrin matkaa bussiasemalle. Sinne paastyani eteeni porhalsikin heti bussi ja kun ikkunassa viela luki Sapa yms. Niin sisaan vaan. Kysyin kuskilta, etta paljonko ja naytti kadellaan, etta viisi. Jesh oletin siis, etta 5000 dongia koska kyseessa oli niin sanottu posti bussi minne jengi dumppaa pakettejaan pitkin matkaa ja oikeaan kylaan kohdalla joku hake ne bussista pois. Matkaa Lao Caista Sapaan on n. 40 kilsaa en siis jaanyt varmistelemaan kuskilta, etta olihan se nyt varmasti 5000 eika 50 000 dongia, mika olisi tasta matkasta ihan liikaa. Junalippuhan Hanoista Lao Caihin 380 kilometrin matkalle Hard sleapperissa maksoi 207000 dongia. Virhe. Mina siella iloisena poikana auttelin ihmisten paketteja bussiin pitkin matkaa ja olin tyytyvainen edullisestamatkastani ja autenttisestakokemuksesta. Valilla takaraivossa tosin kavi se epavarmuuden tunne matkan hinnasta, koska sina olet aina se dollarin kuva paikallisille ja yleensia sinua yritetaan vieda. No n. puolessa valissa matkaa lipputati tuli kyselemaan, etta mihin ja sanoin Sapa niin kuski vinkkasi jotain ja neiti naytti kadellaan etta, viisi ja kuin vahvistukseksi vieressa istuva hilltribe lady jatkoi nauraen, etta viisi. Tassa veiheessa tiesin, etta metsaan mennaan. Keneltakaan muulta matkaajalta (mina olin ainoa turisti) ei viela tassa vaiheessa oltu kyselty yhtaan mitaan. No annoin neidille 10 000 setelin ja odotin reaktiota ja sehan tuli. ‘ei ei kun 50 000’.Totesin siihen, etta tuo on kylla niin paljon ja etta en sita suostu maksamaan. Siina sitten vahan aikaa kinasteltiin. Itse yritin selittaa, etta asemalta saan suoran kyydin melkein samaan hintaa. Eihan se enaan mitaan auttanut virhe oli jo sattunut. Neitihan siis puhui pelkastaan Vietnamia ja mina englantia. Lopulta keskustelu meni niin kiihkeaksi, etta itsekkin vaihdoin suomen kieleen koska halusin osoittaa, etta ihan turha mulle huutaa en sua kuitenkaan ymmarra. Lopulta ilmoitin hanelle, etta bussi seis ja mina jaan pois. Tahan han ei kuitenkaa suostunut vaan meni omalle paikalleen. Vahan ajan paasta sama tilanne toistui ja taas alettiin tivaamaan rahaa. Tein selvaksi, etta en maksa haluttua summaa ja etta tassa on tapahtunut virhe. Tarjosin kompromissiksi 30 000 dongia, se saisi riittaa, mutta sekaan ei kelvannut. Taas ilmoitin, etta bussi seis jaan pois tassa ja painoittaakseni tata yritin nousta penkiltani seisomaan ja mena ovelle. Tastahan neiti vasta suivaantui ja tyrkkasi minut takaisin penkilleni istumaan. Yllattyneena tasta fyysisesta kanssakaymisesta minakin menetin hermoni ja sitten kaytiin tiivis Vietnam-Suomi sanasota, hanen osaltaan rahasta ja minun osaltani ihmisen fyysisen koskemattomuuden kunnioittamisesta. Vielakaan ei raha vaihtanut omistajaa.

Tassa tilanteessa kyse oli enemmankin periaatteesta, etta vaikka olen turisti, niin minulla on oikeus maksaa matkasta sama minka muutkin. Olin siis paattanyt katsoa kuinka pitkalle tama menee ja jos tilanne kay huolestuttavaksi, niin sitten maksan koko summan. Tilanteeni oli kuitenkin suht turvallinen: isoa reppuani lukuun ottamatta minulla oli omaisuuteni hallinnassa ja tarvittaessa paasisin nopeasti myos isomman reppuni viereen. Bussissa oli kuskin lisaksi yksi vanhempi herra ja sitten muutama rouva. Apuja keneltakaan muulta olisi turha odotella silla mina olin se vieras jostain kaukaa muualta. En niinkaan pelannyt joutuvani vakivallan kohteeksi. Tosin nama paikalliset naiset voivat osoittautua isoksikin ongelmaksi. Ainoa huoleni tassa tilanteessa oli se, etta saan jaatya pois Sapassa. Tiesin bussin melko varmasti pysahtyvan siella, silla matkan varrella ei montaa kylaa tulisi olemaan. Kuskin ja lipputadin intressi oli saada rahat minulta ennen Sapaa, jotta en nakisi paljon muut maksavat tai, etta tilanne ratkeasi jollain muullatavalla hyodykseni.

Maaranpaan lahetyessa alkoi tarjoamani 30 000 tonttua jo kelpaamaan ja muutkin matkustajat siina sitten kehoittelivat minua maksamaan, nain kuitenkin parhaakseni pita rahat itsellani kunnes paasisin perille, tai jonnekkin mista jatkaa muuten matkaa. Sapan edustalla bussi sitten viimein pysahtyikin ja kun raha vaihtoi omistajaa hymyn kare naisen kasvoilla paljasti, etta voittoa tehtiin vielakin vaikka en koko 50 000 suostunutkaan maksamaan. Kaikkein yllattavinta tassa matkassa oli kuitenkin agressiivisuus, jolla tama nuorineiti kavi kimppuuni rahoja tivatessaan (vieraan koskeminen naissa maissa on iso no no), olinhan kuitenkin auttanut heita nostelemaan tavaroita bussiin ja muutenkin siina jotain sanoja matkan aikana vaihdellut.

Mielestani matkaajina meilla tallaisissa tilanteissa ole hirveasti tehtavissa, minunkin tilanteessa olin yksin koko omaisuuteni kanssa, joten parempi olisi ollut vain hymyssa suin maksaa ja jatkaa matkaa. Ja vaikka minulla olisikin ollut kavereita mukana, niin yleensa sita huomaa nopeasti olevana maarallisesti altavastaajan asemassa. Nainhan meille kavi muummuassa Trevin ja Willin kanssa Kiinassa, missa matkanhinnasta kiistellessamme ei mennyt montaakaan minuuttia kun ymparillemme alkoi keraantya tilanteeseen kuulumatonta vakea ja jouduimme viemaan tilanteen sisalle hostelliimme. Harvoin tallaisia tilanteita kuitenkin tulee eteen ja jos tulee niin yleensa puhumalla selviaa ja jos ei puhumalla niin sitten rahalla. Tarkeaa on aina tilanteessa (niinkuin mina tein) tarkistaa ja sopia hinta etukateen, se on ainoa jarkeva ratkaisu. Vaikka sinulle kuinka hymyiltaisiin ja oltaisiin kohteliaita. Ala anna sen hamata. Kaakkois-Aasiassa tallaista tapahtuu koko ajan. Tama oli tasta asiasta viimeinen opetus minulle. Enka halua itsestani antaa saitaa kuvaa. Mielellani maksan ylimaaraista tai korvaan jos joku on nahnyt vaivaa minun takiani. Tama tilanne ei nyt vain ollut sellainen.

Muuten taalla sapassa ollaan aika pilvessa. Oikeastaan niin sumussa, etta ei edes eteensa kunnolla nae. Eilen illalla kun istuin syomassa illallistani niin sieltahan ne pilvet vain tuli sisaan ravintolan ikkunoista. Oli makeen nakoista. Taalla on erittain kostee ja satelee aika paljon. Tanaankin satanut koko paivan. Muutama paiva varmaan viela vietan taalla ja sitten pikkuhiljaa valumaan kohti Laosin rajaa. Ei kai tassa muuta kuin maalaamisiin. Kuvia lupaan laittaa heti kun olen palautunut tasta kirjoittelusta. Ja huomenna siis vuorossa Fansipan. Huikeaan 3140 metriin nouseava vuori taalla Vietnamissa. Tunnetaan myos Indokiinan korkeimpana vuorena. No ei tassa nyt tarvii alkaa lesoo. Vuori on saavutettavissa 1, 2, 3 paivan trekilla. Itse otin tuon 2 paivan liputuksen. Joka tapauksessa 2 paivaa tiukkaa tarpomista tiedosta... Lisaa sitten myohemmin....

Jaha sadekkin jo lakannut. Joskos sita jo uskaltautuisi tuonne ulos kattelemaan.

NamNam.

Kiinanmuuri on murtunut! Vihdoinkin. Taas paasee heittaa Feissailu maratoneja ja kattoo Youtubesta hauskoja elainten kommelluksia. Paasen jopa itse paivittamaan blogianikin ja jattamaan jompa kommentteja. Ja mika tarkeinta. Taas on tekemista!

Mihinkas sita viimeks jaatiinkaan. Oltiin siis Sanyalla nauttimassa kyseenalaisesta rantaelamasta. Trevor oli ihan varma, etta me oltiin jossain venalaisten mafiosojen lomaparatiisissa…ehka oltiinkiin, kuka tietaa, mutta ei olla enaan. Enaan ei olla yhdessa, eika edes Kiinassa. Mahtavaa (ainakin tuo jalkimmainen). Sanya siis oli aika kuiva ja tylsa paikka. Taas lukemattomia kiinalais turisteja ja mausteena paalle ne kaikki venalais turistit. Paikka oli aika kalliskin, eika siella voinut edes oikein kunnolla rentoutua. Oltiinkohan siella viisi paivaa. No plussaa oli mukavat matkustaja toverit, joten ei sekaan reissu ihan hukkaan mennyt. Joka tapauksessa sielta suunnattiin junalla Guangzhouhun. Kantonin Kiinan ytimeen. No sekin paikkka oli prseesta. Iso tylsa kaupunki ja kallis. Siella viela jatimme jaahyvaiset ystavallemme Willille, kenen siis piti palata kotiin Australiaan. Kaverin n. vuoden mittainen reissu paattyi siis siihen. Muutama kuukaus Italiassa, Eurooppaa, Saksasta auton osti ja ajo Euroopan kautta Venajalle ja Venajan lapi Mongoliaan, siella auton myynti ja junalla Kiinaan. Aika uskomaton reissu kaverilla. No han lupasi kasi sydammalle liittya seuraamme kun Heikin kanssa matkustamme Philipiineille ja tietenkin naemme myos Australiassa. Sattuipa Guangzhoussa viela toinenkin ikimuistoinen tapahtuma, nimittain Terminator salvation! Wow mika muuvi. Oltiin Trevin kanssa ihan tapinoissa elokuvan jalkeen ja lahettiin heti tuhlaa rahojamme viereiseen peli luolaan. Siella sai kyytia niin Rambo ja monet muutkin ampuma simut. Oli paikallisilla ihmettelemista kun partamaanat kuola valuen huuta jotain outoja lausahduksia toisilleen ja koneelle. Myohastyttiin Willinkin tapaamisesta kun ei vaan pystytty lopettaa. Hieno leffa tosiaan. Guangzhoussa me kaikki siis erosimme mina ja Trev hetkeksi ja Will siis lahti pamauttamaan budjettinsa Hongkongiin ja sielta Viva Macaulla kotiin. Trev lahti katselemaan jotain vahtitorneja jonnekkin ja mina otin etumatkakaa Yangshuohon. Pakattiin siis laukut lauantai aamuna ja matkatkkiin juna asemalle. Oma helvettini alkoi jo heti asemalla kun yritin etsia jostain paikkaa jonne jattaa reppuni. Ei ollut helppo tehtava. Juna asemille ei ollut asiaa ilman lippuja ja bussi asemalla ei ollut tarjota moisia palveluja. Varmaan 1.5 tuntia hikoilin ja kahden China postin pitstopin ja yhden epamaaraisen laukkusailytys/tavaran lahetys paikan jalkeen loysin etsimani aivan juna aseman kupeesta. Sitten KFC:hen vahan siistiytymaan ja sen jalkeen etsimaan jotain puistoa missa voisin viettaa seuraavat viisi tuntia. Puisto loytyi ja evaitten oston jalkeen paasin vihdoinkin kuivattelemaan hiesta markia vaatteitani. Lammen pientareelle istumaan, vaatteet pois ja lukemaan. Naissa suurkaupungeissa on oikeesti vaikea loytaa paikkoja missa voi rentouta ja ehka paasta hieman tuota kuumuutta karkuun. Ainainen liikenne, toottailyt ja ihmisten paljous alkaa todellakin rassata hermoja. Ehdin siina lammen reunalla muutaman tunnin istuskella kunnes ystavelliset polisiit tule ajamaan minut pois. Oli tietenkin tuollainen rentoutuminen vaarallista ja siis kiellettya (siis lammen reunalla istuminen). Loppu ajan sitten vitenkin Starbucksissa kahvia imaillen ja surffaillen. Tasta se hauskuus sitten alkoikin. Kellon lahestyessa maara aikaa lahdin hakemaan laukkuani ja matka evaiden hamstrauksen jalkeen minulle jaisi viela muutama minuutti aikaa kayda siistyitymassa laheisen Macin vessassa, ettei taas tarvitsisi ihan hikisena istua bussissa (eipa). No paasin sinne makkiin kahden laukkuni kanssa ja olin siis aivan marka hiesta, siis ihan marka. Ja kun tuolla tropiikissa se hikoilu alkaa, niin se ei ihan heti lopu. Omaa tyhmyyttani tietenkin oli, etta en suostunut kayttamaan rulla portaita vaan kaikki raput halusin kavella 20 kilon laukkujeni kanssa. Ihan vaan esittaakseni paikallisille kuinka kova ja hyva kuntoinen jatka olen. Makissa sain osakseni saalia, myotatuntoa ja inhoa. Hikoilu on aika prseesta. Tassa vaiheessa siistiytymista minulla oli viela reilu 5 minuuttia aikaa menna bussille. Enka ollut huolissani bussin loytamisesta silla asema oli hyvin pieni nyt jalkikateen kun mietin niin ehka jopa epailyttavan pieni. Eihan sielta siis mitaan stanan bussia lahtenyt ja tata taas en voinut ymmartaa koska olin sielta lippuni ostanut ja paikka oli Lonely planetin mukaan oikea (2 vuotta vanhan Lonely planetin mukaan) uusi bussi asema oli siis rakennettu tien toiselle puolelle linnun tieta n. 200 m paahan. Tassa vaiheessa aikaa bussin lahtoon oli ehka muutama minuutti. Yritin kysya, etta missa se bussi oikein on enka saanut kun jotain viittoiluja osakseni joltain arsyttavan nakoiselta ja arsyttavasti kayttaytyvalta kiinalais naiselta, joka tosin oli toissa kyseisella asemalla. No huutoha siita tuli. Lopulta joku herrasmies viittoili taas johonkin suuntaan, enka todellakaan voinyt ymmartaa missa se asema oli. No sitten vaan juoksemaan flaparit jalassa ja kaksi reppua selassa kasien osoittamaan suunta. Varmistelin suuntaa paikalliselta vartijalta joka viittoili nelikaistaisen tien toiselle puolelle. Ajattelin vaan, etta niin varmaan. Taas neuvotaan vaikka ei tiedeta. Uskomatonta sakkia. Etaampana nain pitkan matka bussien tulevan eraasta rakennuksesta ulos, sinne siis. No eipa se kaan ollut oikea paikka. Tassa vaiheessa olin myohassa jo muutaman minuutin. Lopultakin ymmarsin, etta minun oikeasti pita ylittaa se tie. Takas siis ja siella oli vartiakin jo odottelemassa ylikulun vieressa ja ihmettelemassa, etta mihin oikein kimpoilen kun juuri on osoitettu oikea tie. Kiitellen ohi ja rappusiin. No tietenkin juuri silloin pitaa 3 ekin flaparieni pettaa ja turvat rappusiin. Ei sattunut. Laukut kantoon ja meno jatkuu. Paheksuvat katseet royhkeasta ja tunkeilevasta turistista jatin taakseni. Oikestaan teki mieleni huutaa, etta kylla koira koiran tuntee, mita te nyt siella itkette! Olin siis todella turhautunut, suuttunut ja vihainen itselleni. Enka todellakaan halunnut jaada tahan loukkoon enaan yhdeksikaan yoksi. Taytta laukkaa asemalle ja oikealle portille. No hemmetti olin 10 minuuttia myohassa, mutta mita, siella se bussi edelleen odotteli, minuako? Kiinassa? Uskomatonta! Kylla vain. Kamat ruumaan ja bussiin. Hieman tosin nolotti kun olin siis, niin marka hiesta kuin oisin uimassa kaynyt. Ajatus ‘ainiin. Naa bussit on ilmastoitu ja mulla ei ole vaihtovaatteita toisessa repussa ja nyt jo myohaista koska ollaan jo liikkeelle’. Taas alkoi kihisemaan. Nyt siis tullaan viela kipeeksi. Huhhu. No kiukku piti lampimana ja parin tunnin kuivattelin jalkeen alkoi olemaan jo suht kuiva olo. Ei tassa mitaan. Tasta selvittiin ja kohta jo tulikin tauko, jotta paastaan tarpeille. Ah taas nuo likaiset ja tukahduttavasti urealta heisevat vessat taynna kiinalaisia palyilemassa ja mittailemassa. En varmaan mene tonne, vaan tuonne kutsuvaan ja rauhaisaan metstaan. Sinne siis ja eikun mita. Astuin pohkeita myoten mutapaska ojaan ja taas leikkas kiinni niin olan taka. Taas ihmeteltiin metsan reunasta kuuluvaan oudon kielista tiuskimista ja sattimista. Sitten vaan kiltis vessaan pesemaan jalkoja ja sandaaleita. Tassa vaiheessa olin jo aloittanut hengitys harjoitukset ja meditoimisen mielenterveyteni sailyttamiseksi. Puhdistautumisen jalkeen olin jalleen myohassa ja bussi kuskikin jakeli jo paheksuvia katseita. Enka siis vielakaan saanut vaihdettua vaatteitani. Aloin jo miettimaan, etta minulle kostetaan kavereitteni jattamisesta. Vahampa tiesinkaan tassa vaiheessa Trevin murheista. Torneja metsastaessaan alkoi kova sade ja ukkonen. Siella raukka oli varjoitellyt rakkaan kannettavansa kanssa -mita han ei siis jata minnekkaan ilman varmuutta siita, etta tuo helmi on turvassa. Useita kertoja Willin kanssa hymya pidatellen todistimme, kun Trev tarjoaa kannettavaansa hostellin respan sailytykseen ja tokaisee ‘ It’s a laptop u know. Handle it with care OK?’- rankka sateessa, suojaamalla sita ruumiillaan, etta ei vain paase kastumaan ja ainoa turvapaikka, mika tuossa ukkosmyrskyssa oli loytynyt, oli puun alla… Hauska kaveri . Mina kuitenkin jatkoin omaa naytelmaani. Lopulta bussimatka alkoi sujua jo mukavammin. Sain vaatteeniki vaihdettua, hieman nukuttua, enka tullut kipeeksikaan. Lopulta saavuin Yangshuohon n 4.30 aamulla. Se on aina hieman herettava tunne kun saavut uuteen paikkaa aamu yosta, ilman hotelli varauksia, eika tietoakaan mista aloittaa. Asemalla oli eras hostellin pitaja keraamassa vasyneita turisteja omaan paikkaansa. Mina kieltaydyin, silla olimme Trevin kanssa sopineet paikan minne molemmat aiomme majoittua. Enka halunnut seuraavana aamuna vaihtaa hosstellia heti uudestaan. Hoidetaan homma nyt kerralla loppuun oli aamun mottoni. Lonely Planetin tunnetusti tarkka kartta kayttoon ja suuntaamaan oikealle tielle. Oikeastaa Yangshuo on pieni paikka ja tiesin minne minun pitaisi menna kunhan oikea tie loytyisi, joten en ollut niin huolissani perille paasemisesta. En kuitenkaan loytanyt tietani silla kadun nimet puuttuivat. Lopulta annoin periksi eraalle hostelli kauppiaalle ja lompsin alistuneesti hanen perassaan respan tiskille. Varmana voitostaan kaveri halusi poyristyttavat 3 euroa sangysta ja halusi viela, etta maksan loppu yostakin, enka vain seuraavasta. Minahan en tallaista kaytosta hyvaksy vaan heitin repun selkaan ja jatkoin matkaa. Vastaan tuli pieni porukka paikallisia ja he opastivat minut oikealle tielle. Seuraavan tunnin etsin viela sopimaamme paikkaa (mita ei varmaan ollut enaan olemassakaan), kun sita ei loytynyt aloin kelpuuttamaan minka vain eteen sattui. Mutta mita mita! Kaikki taynna. Jaha sen edellisen mestan kaverin vakuuttelut, etta kaikki paikat on taynna ei tainnutkaan olla niita kuuluisia myyntipuheita. Lopulta loysin turvasataman ja sain luvan viettaa loppu yon sohvalla, kunnes aamuvuoro aloittaisi tyonsa ja ehka minulle loytyisi huonekkin. Aamun koittaessa minullekkin loytyi huone ja helpottuneena seikkailujen paattymisesta ja rattivasyneena raahauduin huoneeseeni, tietenkaan sita ei oltu siivottu edellisten jaljilta, joten taas alakertaan ja uusi huone. Jesh. Siisti mukava huone ja yksityisyytta. En ollut saanu nauttia omasta rauhasta n. kahteen kuukauteen. Enaan vain suihku ja sitten nukkumaan. Mutta ensin paineineen lievitys. Kappas huuhtelu nappi on vahan jumahtanut, no kunnon painallus, niin eikohan se siita. Tassa vaiheessa huuhteluveden putki rajahti naamalleni ja vessaan alkoi suihkuta vetta ainakin baarien voimalla. Taytta laukkaa alas respaan ja viittomalla ja aaniefekteilla ilmaisten selitin, etta vessani on kohta akvaario ilman kaloja (toivottavasti). Onneksi tasta selvittiin suht helpolla, eika minun tarvinnut edes vaihtaa huonetta. Seuraavana paivana Trevkin saapui paikalle ja duo oli taas koossa. Ja arvatkaapa mita? Siihen ne vastoin kaymiset sitten loppuivatkin. Energiamme nayttaa toimivan! Lukuun ottamatta erasta nuorta Kiinalais tyttoa, jaka lyottaytyi seuraamme. Hanessa ei ollut muuta vikaa, kuin hyperaktiivisuus ja viimeisen illan kiukku teinijurrit mitka han kiskoi. Siina olisi pitanyt poikien halytys kellot soida -kummatkin kuitenkin maista missa alkoholin kaytto aloitetaan suhtt nuorena-, kun tytto kiskoi tokaa oluttaan ja alkoi olemaan jo selvasti jurrissa. Eihan kiinalaiset tytot juo tai polta, ne on miesten hommia. Han oli kuitenkin vahan varakkaammasta perheesta ja vanhemmat antoi hanen jopa matkustella. Paatimme jokatapauksessa lahtea Yangshuon yohon muutamalle bisselle ja pelaamaan biljardia. Virhe. Kun saavuimme baariin oli tytto jo niin jurrissa, etta meita alkoi pelottamaan. Tilanteen vihdoin valjetessa koko raadollisuudessaan aloimme puhumaan takaisin lahdosta. Tyttopa siita suivaantui ja alkoi itkemaan seka kieltaytyi topakasti lahtemasti minnekkaan. Han halusi bilettaa. Olihan hanen vika iltansa Yangshuossa ja meidan seurassa ja me kuullemma olimme melkein parhaat kaverit keita hanella oli. Kielsimme hanta juomasta ja tarjosimme vetta, mika ei tosin tehnyt kauppojaan. Han vain selittelin, etta ei ole jurrissa kaikki on OK ja etta alkaa huolehtiko hanesta! Kun kielsimme tarjoilijoitakin myymasta hanelle muuta kuin vetta, niin tama tytto lompsi kauppaan hakemaan omat juomansa ja sitten takais ravintolaan. Tassa vaiheessa han oli juonut ainakin 3 olutta (no okei ne oli niita isoja 0,6 litran pulloja) Meilla oli Trevin kanssa kasissamme todellinen ongelma. Kuinka raahata tuo humalainen, itkuinen ja kiukutteleva tytto, takaisin hostelliimme nukkumaan, herattamatta liikaa huomiota. Kuvitelkaapa tilenne missa olimme. Kaksi selvasti vanhempaa lansimaalaista miesta raahaamassa vastaan hankailevaa ja selvasti humaltunutta paikallista nuorta tyttoa jonnekkin, keskella turistien tayttamia katuja. Emmeka todellakaan halunneet vain lahtea jattaa tyttoa ravintolaan siina kunnossa. Kun Ruy (tyton nimi) lopulta poistui vessaan. Alkoi tiukka palaveri siita mitten toimittaisiin. Han ei kuunnellut jarki puhetta, oli selvastikkin vain huomion kipea ja halusi, etta kaikki toimisi niinkuin han haluaisi. Emmeka me halunneet alkaa meuhkata hanelle ja tuo raahaaminen olisi vain antanut hanelle lisa syyn huomion herattamiseen. Syvan psykoanalyysimme jalkeen paatimme vain kylmasti lahtea kun tytto palaisi takaisin vessasta. Ja kun han tuli, niin vain nousimme poydasta ja ilmoitimme, etta menemme takaisin kampille, tee mita lystaat. Lahdimme kavelemaan ja 10metrin jalkeen huomasimme, etta sielta Ruy laahusti kiltisti ja mukisematta perassa. Victory! Taas olimme selvinneet erittain kiperasta tilanteesta. Kylla matkustaminen opettaa. Valilla olemme jopa miettineet, etta ei voinut vain olla sattumaa, etta me kaikki tormasimme siella Irkutskissa. Jokaiselle meista on ollut kayttoa matkamme aikana ja jos joku olisi uupunut porukasta moni aisa olisi voinut menna paljon huonommalla tavalla. Niinkuin Ugi (retkemme myyja) Ulanbatorissa ennen retkemme alkua osoitti ensiksi paataan ja tokaisi ‘teidan olta vahvoja taalla’ ja seuraavaksi han osoitti sydantaan ja sanoi ‘seka taalla’ (tuon lausahduksen imitointi on naurattunut meita koko yhteisen matkamme ajan). Ja sita olemme olleet!

Loppu aika Yangshuossa menikin vain maatessa ja rahoja saastellessa. Alimmillaan kokonais paivabudjetti oli n. 5 euroa. Ja paikka oli mita mainioin talleiseen elamaan. Kaunista luontoa, halpaa, ei liian kuuma, mukavat lojumispaikat, virkistava joki vieressa ja vilkas yo elama jos vain sita halusi. 2 viikkoa hujahti oikein mukavasti totaalisesti nollatessa ja voimia keratessa. Lopulta alkoi jo niin ahdistamaan, etta tulevat seikkailutkin alkoi taas kiinnostamaan. Vietnam taalta tullaan. Viimeiset paivat meni suunnitellessa lahtoa ja valmisteluja tehdessa. Lauantaina hyppasimme bussiin ja matkasimme Guiliniin jossa viettaisin 2 yota ja Trev yhden. Siella siis eroaisimme ja koko 7 henkinen porukkamme oli siis virallisesti erossa toisistaan, kuka missakin. Herkkaa oli. Toivottavasti tulevaisuudessa saamme edes osan porukasta kasaan ja samaan paikkaan.
Sunnuntaina hyppasin Nanningiin menevaan junaan ja perille paastyani sain hommattua junalipun Hanoihin heti samalle paivalle, niin kuin olin suunnitellutkin. Nyt vain tuhlaamaan loput rahat sitten junaan ja bye bye China. Junalipun saatuani tosin tajusin, etta asema minne luulin paatyvani Hanoissa olikin eras toinen, mutta sita en jaksanut nyt murehtia. Junassa nautin Kiinan kunniaksi viimeisen ShingTaoni ja fiilistelin mita kaikkea tekisin Vietnamissa. Rajamuodollisuudet meni mukavasti. Tietenkin perus odottelua poistamatta.
Hanoihin paasin n. klo 6 aamulla. Vastassa oli rankkasade ja jouduin odotella sen laantumista reilun tunnin. Sitten vain selvittamaan missa oikein olin. Taaskaan ei englanninkielesta ollut apua ja kun hotellistanikaan ei osattu minua neuvoa, oli aika heittaa reput selkaan ja lahtea katsomaan mita tulisi vastaan. Ensiksi minun oli loydettava pankki silla taskussa ei ollut Dongiakaan. Pankki loytyikin suht helposti edessa oli vain tulvivan tien ylitys. Flaparit jalkaan ja menoksi. Pankissa minut neuvottiin bussi asemalle ja minka bussin ottaisin. Taas odoteltiin hetki sateen laantumista ja sitten matkaan. Vastaan tulleesta internet kahvilasta sain viela Googlen avulla tarkan sijaintini ja bussiaseman sijainnin. Helppoa. Eika tarvinnut edes turvautua 2-3 dollarin taksimatkaan (siitas saitte ukottajat!). Lopulta paasin keskustaan ja oloni alkoi olemaan erittain miellyttava. Luottavasin mielen katsoin tulevaisuuteen ja elama tuntui paremmalta kuin aikoihin. Hanoikin naytti oikein mukavalta. Hotelliin, suihkuun ja sitten katsastamaan jos vaikka loytyisi tuttuja paikkoja. Ja loytyihan niita. Samalla alueella olimme majailleet viimereisulla n. 2 vuotta sitten. Nyt taalla olen saanut vaihdettua Kiinan kirjani Vietnamin malliin. Laosin visa on vetamassa ja seuraavaksi Vietnamin visan haku ja sitten varmaan suuntana pohjoinen ja Vietnamin alpit ja siella Fansipan Indokiinan korkein vuori. Korkeutta huimat kolmetuhattasata ja risat, seka tavoitettavissa parinpaivan trekilla. Tarkoitukseni on pysytella pohjois- ja keski-Vietnamissa ja sitten paukkia Laosiin. Katotaan mitten suunnitelmat muuttuu. Taalla siis kaikki kunnossa ja elama hymyilee.

Nyt pitaa lopetella ja lahtea valmistautumaan illan viinin maistajaisiin…tarjolla kuulemma ilmaista ruokaakin!

Hanoi Rocks!

Ps. Mita Kiinasta jai mieleen? No erittain kaunista, mutta voimia imevaa, seka tunne etta Kiina on tarkoitettu kiinalaisille (eras myyja tokaisi minulle kielimuuri tuskailujeni jalkeen, etta miksi et puhu Kiinaa? Hyva kysymys, mika veti hiljaiseksi). Tata voisi selittaa eritain suurella maan koolla, hirvealla ihmis maaralla ja silla, etta heilla on rahaa matkustaa. Tormaat kiinalaisiin turisteihin joka paikassa…