Yuannan.

Taytyy sanoa, etta en ole matkustanut nain paljoa nain kirealla aikataululla koko elamani aikana, mutta nyt olen. Viime hengahdystauko saatiin Xianissa missa vietettiin varmaan nelisen paivaa. Meillahan oli iso ongelma ratkaistavana. Meidan piti sovittaa kolmen ihmisen aikataulut yhteen ja kiertaa lounais-Kiina, ehtia etelaan rannalle ja sitten viela takas Keski-Kiinaan valloittamaan Wudan shanin vuori. Kirea aikataulumme johtuu siis siita, etta Will lentaa kotiin Australiaan 4.7. Olemme matkustaneet viime viikot melkein joka toinen paiva n.7 tuntia paastaksemme nakemaan ja kokemaan haluamamme paikat. Valilla on harmittanut, koska olemme nahneet niin kauniita paikkoja, etta olisi mielellaan viivahtanyt hieman kauemminkin. Sita hokee vaan itelleen, etta ensi kerralla ensi kerralla sitten, mutta kaikkihan tietaa mitten vaikeaa palaaminen jonnekkin on, kun on niin paljon muutakin nahtavaa. Toisaalta taas emme ole halunneet erota aikaisemmin, koska olemme jo jakaneet aika moisia kokemuksia keskenamme melkein reissun alusta saakka. Hauska on muistella sita kun naimme kaikki toisemme ensi kertaa Irkutskissa Venajalla. Kukaan meista ei tuntenut toisiamme entuudestaan ja osa pourakasta tapasi eri aikaan kuin toiset, mutta ydistavapaikka oli Irkutsk ja siita on aikaa n. 10 viikkoa. Hesekin on mielissa joka paiva. Harmi, etta et voi olla taalla mukana. Muutama viikko viela ja sitten ollaan taas kimpassa! ?

Mita olemme sitten tehneetkaan? Vastaus on Yuannan lounais-Kiinassa. Provinsin rajoina: Vietnam, Laos, Burma ja Tibet. Joten maasto ja luonto on aika mielenkiintoista. Alue on oikeestaan sademetsaa etela osassa, vuoristoa lannessa ja pohjoisessa. Itse emme kayneet etelassa ollenkaan vaan keskityimme alueen pohjois osiin. Provinsin paakaupungista Kunmingista teimme pienen expeditionin hieman etelammaksi Kiinan mahtavimmille riisi terasseille. Eli vastaavia loytyy esim Chilesta. Riisi kasvatetaan vuoren rinteisiin koverretuissa altaissa ja voit siis nahda kokonaisia vuoria ja niiden valissa olevan laakson muutettuna riisipelloiksi. Eipa tuo nyt mitaan niin kovin ihmeellista ollut. Lonely Planetissa taidettiin mainita, etta alueet on kauneinta koko kiinassa? Emme sita tosin allekirjoittaneet. Yuannaniin olimme tulleet katsomaan vuoria, niita lumihuippuisia mita ainakaan mina en ollut viela nahnyt. Joten suunta kohti Tibetin rajaa ja Himalayan alkua. Matka jatkui siis takaisin Kunmingiin ja sielta junalla Daliin, missa vietimme parin paivaa. Koska aloimme lahestya Tibetin rajaa ja itsea asiassa olimme jo vanhan Tibetin alueella, saatoimme taas kerran nahda Kiinan muuttuvan silmiemme edessa. Dramaattisimman muutoksen tosin koimme kun siirryimme Dalista Shangri Lahan. Ylitimme oikestaan yhden vuoriston ja sen jalkeen olimme aivan eri maassa. Nyt olimme jo oikeassa Tibetissa vaikka raja onkin vedetty johonkin muualle. Kaikkialla tuli eteen Tibetin Budhalaisuus, rukous nauhat, rukoukset ja turvaa tuovat maalaukset talojen seinissa. Talotkin olivat vankkaa puurakennetta. Enka itse ollut valmistautunut nakemaan niin sankkoja havupuu metsia, mita naimme vuorten rinteilla. Ei voi muuta sanoa kuin, etta kaunista. Ja hetkeksi paasimme eroon kiinalaisista. Ei rakimista, tunkeilua ja ravaamista edestakaisin. Taalla ihmiset olivan paljon rauhallisempia ja ystavallisia. Tahan valiin pieni tieto plajays. Shangri La:n nimi tulee brittilaisen kirjailian novellista Lost Horizon. Shangri La on siis eraanlainen mystinen laakso jossain pain Kunlun vuoriston lansi-osaa. Laakso on eristyksissa muusta maailmasta ja siella ihmiset elaa onnellisina ja paljon pidempaan kuin muualla maailmassa. Joka tapauksessa. Moni maa (Pakista,Tibet, Kiina) vaittaa, etta tuo salainen laakso sijaitsee juuri heidan maassa. Kirjailijahan on jo kuollut ajat sitten eli tarkkaa paikkaa ei voida enaan edes maarittaa. Nyt siis tama kaupunki jossa olimme (Tibetilaiselta nimeltaan Zhongdian), muutettiin vuonna 2001 Shangri La:ksi houkuttelemaan turisteja. Kiinan valtio on viela syytanyt aika paljon rahaa kaupunkiin, jotta ilme saataisiin viela oikean laisemmaksi. Vanha kaupunki on rakennettu nayttamaan, no vanhalta ja ihan natilta. Ilmetta vaan pilaa se, etta kaikki ne uudet ‘vanhat’ rakennukset on turisteille tarkoitettuja rihkama myymaloita. Voit tosin nahda todella kauniita ja vanhoja puu rakennuksia ja pienia houkuttelevia kujia ristiin, mutta kylla se yleis ilme vaan oli pilattu aika huolella. Ainoa pelastus kaupungissa oli Tibetin Budhalaisuus. Kun saavuimme kaupunkiin paasimme onneksemme katselemaan kuinka paikalliset nuoret ja vanhat tanssivat jotain Kansan tansiaan vanhankaupungin keskusaukiolla. Porukkaan liittyi koko ajan lisaa ihmisia. Rakkarin nakoiset nuoret tummpasivat tupakkansa ja asettuivat rinkiin tansiimaan. Kaikki osasivat vielta askeleetkin. Eika se musiikki kaan ollut niin pahaa. Toisin kuin ne ian ikuiset rakkaus laulut mita joudumme kuuntelemaan jokaisella bussi ja juna matkalla. Siina on muuten yksi asia mika ydistaa varmaan koko Aasiaa. Niin siirappiset rakkaus laulut mita kaikki kuuntelee tippa linssissa. Oikein kuvottaa valilla ja ainoa pelastus on podita loytyva Slayer. Ilman Slayeria ei Aasiaan ole asiaa!
Shangri La:ssa vietimme pari yota Visa hakemuksia taytellessa ja kiipeilemalla laheiselle pyhalle vuorelle. Kaupunki on n.3200 metrissa joten mina tunsin jo ohuemman ilman.

Shangri La:sta matka jatkui ylemmas Degin:nin kaupunkiin. Matkalla tein oman henkoht. korkeus ennatyksen. Suunnon mukaan n. 4200 metria! Deginnissa meidan oli tarkoitus menna ihastelemaan Mingyonin jaatikkoa mika sijaitsee Mt Kawa Garbon huippujen valissa. Korkein huippu nousee n. 6700 metriin. Ja vihdoinkin naimme edessamme nuo lumihuippuiset vuoret. Aloimme olla todella innoissamme. Akkia Mingyonin kylaan ja nukkumaan jotta aamulla jaksaisimme viettaa pitkan paivan tutustumassa alueeseen. Muuta tuolla kylassa ei oikein ollutkaan kuin tuo heille pyha jaatikko(alueella tosin hyvat vaellus mahdollisuudet). Olimme vihdoin saapuneet Himalayan reunamille. Lisapuhtia antoi viela ymmarrys siita etta olimme mahtavien jokien mm. Mekong ja Yangzin alku lahteilla. Itsehan olen jo paassyt seurailemaan Mekongin matkaa Kaakkois-Aasiassa ekalla reisulla joten olo oli aika nostalginen vaikka en itse jokea nahnytkaan, mutta tieto siita etta taalta se saa alkunsa oli riittava. Aamulla vedet reppuu friedricet naamaan ja kiipemaan kohti jaatikkoa. Tamakin paikka, vaikka kaukana isoista kaupungeista onkin on aika moinen turistirysa paikallisille, jotka aamulla tulevat busseillaan muutamaksi tunniksi ihastelemaan jaatikkoa ja jatkavat sitten seuraavaan paikkaan. No meilla oli melkein 10 tuntia valoisaa aikaa, joten paatimme heti alussa erkaantua paanoususta ja muista turisteista ja ottaa toisen nousun nakoala paikkoille. Ja huhhu mika olo oli kun paasimme korkeimmalle nakoala tasanteelle. Jaatikko oli mykistava. Siis ihka oikea jaatikko. 12 kilometria pitka, joka saa alkunsa melkein 7000 tonnissa olevasta vuoresta. Olimme uskomattoman onnekkaitakin. Saimme kuulla jaatikon rusahdukset Hiljaisessa ymparistossa. Naimme paloja siita sortuvan ja kivivyoryja. Kokemus oli mykistyttava. En ole aikaisemmin kokenut, niin kunnioitusta herattavaa paikkaa. Mika voima siina jaatikossa olikaan. Ja kuinka koko jaatikko alue oli todella vaarallinen paikka. Itse jaatikolle ei ollut mitaan asiaa. Lisaksi jaatikon luppu koostui sulavasta jaamassasta ja kivivyoryjen runtelemasta laaksosta. Kuulimme myos, etta alueella oli sattunut pari vakavaa onnettomuutta. En tieda mita oli tapahtunut. Jotkut turistit ilmeisesti vaeltaneet hieman vaariin paikkoihin. Koska itse paasimme korkeimmalle nakoala paikalle hieman myohemmin saimme sen kokonaan itsellemme. Kaikki paikalliset turistit olivat jo lahteneet pois. Vietimme mukavat 2 tuntia torkkuen ja ihaillen jaatikkoa. Vaikuttavimman yllatyksen tosin saimme vasta alueelta poistuessamme. Ajoimme vastakkaista vuorenrinnetta ylos kun jaatikko alue aukesi koko laajuudessaan. Tajusimme, etta emme olleet edellisena paivana nahneet kuin varmaan ¼ osan tuosta jaatikosta. Jo silloin se oli nayttanyt niin uskomattoman isolta. Poistuimme alueelta erittain hyvilla mielilla. Olimmehan olleet todistamassa yhta elamaa ylla pitavaa voimaa… Mingyonin jaatikko on Kiinan jaatikoista matalimmalla korkeudella sijaitseva n. 2700 metrissa. Jaatikko on vetaytynyt 4 vuodessa 200 metria. Ja kaikki Kiinan Tibetin alueen jaatikot sulavat n. 7 prosenttia vuosittain.

Seuraavaksi suuntana Tiger Leapin Gorge ja parin paivan vaellus alueella.
Saavuimme Tiger Leaping Gorgen alueelle viela saman paivan iltana. Taas sama homma ruoka huolto ja nukkumaan. Pieni kommellus tosin sattui bussi matkalla. Kuskimme unohti jattaa meidat oikeassa paikassa pois ja paineli menojaan. Kun tajusimme mita oli tapahtunut alkoi pieni kadenvaanto kuskin kanssa, siita mita seuraavaksi tapahtuisi. Kuski oli sita mielta, etta meidan olisi otettava taksi ja painuttava omin keinoin takaisin oikealle pysakille. Hanella tosin oli ollut matkustaja luettelo ja tieto siita mihin meidat pitaisi jattaa. Hata ei ollut sen kummempi Trewor vain ilmoitti 5senttimetrin etaisyydella kuskin naamasta, etta me joko taksiin ja sina maksat tai sitten vain kiltisti ajat meidat takaisin. Onneksi olimme ohittaneet pysakin vain 20 minuuttia aikaisemmin. Eika muutkaan matkustajat aukoneet paataan kuskille, kovin paljoa kun ajelimme takaisin. Seuraavana aamuna taas aloitimme kaikkein kuumimpaan aikaan nousun vaelluksen korkeimmalle kohdalle. Reipas n. 2 tunnin semi jyrkka nousu. Tige Leaping Gorge siis koostuu solasta, joesta ja vuorijonosta, joka ennen oli lumihuippuinen mutta vuonna 1998 aluetta jarisytti n. 7 richter asteikon jaristys ja kaikki lumet tulivat vuorelta alas. Eika sen koommin vuorelle lumet ole jaanyt. Vaelluksemme kesti n 13 tuntia ja yovyimme matkan varrella olevassa Guest Housessa. Maisemat olivat aikka uskomattomat. Illallinen ravintolan kattoterassilla ja laskeva aurinko maalaa vuoristoa punaiseksi. Kylla oli taas Jussilla hyva olo.

Seuraavana aamuna matkan jatko ja vaelluksen lopetus. Vaelluksen loppu vaiheessa on mahdollisuus laskeutua alas laakson pohjalle ja aivan joen viereen. Viimeistaan siina vaiheessa kun paasee joen vierelle, kasittaa, etta miksi paikallinen hallitus haluaa padota tamankin laakson ja rakennuttaa kaikkiaan 8 patoa tuottamaan sahkoa provinsille. Joen virtausvoima oli aika uskomaton. Taas saimme kuulla kuinka pari turistia oli kiipeillyt joen varrella oleville kiville ja kuinka he olivat joutuneet pulaan koska aallot alkoivat iskea heita alas jokeen. Joku paikallinen mies oli rientanyt heidan avukseen, mutta loppulta he kaikki olivat huuhtoutuneet jokeen ja hukkuneet. Lisaksi kuulemma Japanilainen Rafting Team oli yrittanyt laskea joen, mutta yksi heidan jasenistaan oli huuhtoutunut veteen ja hukkunut. Itse asiassa ei tuota vaellustakaan kannata ihan kevein mielein ottaa. Jos saat ovat hyvat, niin ei pitaisi olla mitaan hataa kunhan pita silmansa auki ja katsoo mihin astuu. Sadekaudella taas tilanne voi olla ihan toinen, tulvia, maavyoryja yms. Ja vaelteminen yolla on kylla suht vaarallista. Lisaksi tie takaisin Gues Houselle on erittain maavyory altis. Nain ainakin kaksi paikkaa missa tielle olit pudonnyt tonnien painosta kivia ja tien vieressahan on vain jyrkka pudotus jokeen. Mita pienista hengissa ollaan ja hymy naamalla. Tosin ehka meidan silmat on auennut hieman eri tavalla kuin muiden matti matkaajien. No viela lisaa kuoleman uutisia. Luin eilen etta kolme yhdysvaltalaista huippu alppinistia oli kuollut maan vyoryyn Sichuan provinsissa Mt. Edgarilla. Joutuu kylla kunnioittaa niita ihmisia ketka vuorille kiipeaa tai kenella on tietotaitoa vaeltaa tallaisissa vuoristo-olosuhteissa. Itse koimme vain vahan ja kaukaa turvallisen matkan paasta ja silti haasteet jotka naimme vetivat nopeast hymyn naamalta ja mielen noyraksi. Yannanin provinsi on todella uskomattoman kaunista aluetta ja taalla helposti viettaa kylla paljon kauemin kuin kuin tuon pari viikkoa.
Ja naapuri provinsista Sichuanista loytyy kyylemma aivan uskomattoamia paikkoja. Kiina on kylla ollut aika mykistava paikka luonnon puolesta….